Kirjoitin taannoin kauneudesta. Kauneuden tarpeesta. Jotenkin uskon, että kauniit asiat (kauneus), suojaa mieltä maailman kovuudelta. Samalla tapaa muutkin asiat voivat toimia suojaavina. Maalla asumisen tietynlainen yksinkertaisuus, mittakaavan kohtuullisuus on jollakin tavalla suojaava kupla. Samat ihmiset pyörivät samoissa ympyröissä. Ei ole tuhansia ihmisiä. Ympärillä ei ole kasvottomia, tunnistamattomia ja valitettavan usein välinpitämättömän tuntuisia ihmisiä. Kääntöpuolena on varmastikin nurkkakuntaisuus ja sisäänpäinlämpiävyys. Tunnistan kyllä entisenä helsinkiläisenä anonyymiydenkin turvan.
Samalla tavalla samanmielisten keskuudessa eläminen on osa kuplaa. Meille kävi niin ihmeellisesti, että satuimme muuttamaan sellaiseen kylään maalle, jossa asuu samanhenkinen naapuriyhteisö. Samaa sukupolvea, samankaltaisissa elämäntilanteissa ja arvomaailmassa. Olemme myös kaikki kaupungista muuttaneita. Emme siis kanna vuosikymmenten kotiseutuhistoriaa mukanamme, niin hyvässä kuin pahassa. Samanmieliset ihmiset luovat turvaa. On myös suunnaton rikkaus tässä pirstoutuneiden perhe- ja sukuyhteisöjen yhteiskunnassa saada jonkinlainen turvaverkosto naapuriin. Voi mennä kahville, viedä lapset leikkimään, toisinaan hoitoonkin, istua iltaa, pitää juhlia. Ja kaiken toteuttaminen on paljon yksinkertaisempaa kuin silloin, kun asuimme pääkaupunkiseudulla. Voi vain pirauttaa tai mennä. Ovet on yleensä auki. Silloin kun mietimme maalle muuttoa, pelkäsin, jos maalla olisikin yksinäistä, keskellä metsää ja kaikenmaailman junttiurpoja. Kävikin toisin, ja oma elämäni muuttui itseasiassa sosiaalisemmaksi. Mutta ymmärrän toki, ettei maalle muuttaminen ole mikään autuaaksi tekevä juttu – meille tämä nyt vain sopii.
Romuromantiikkaa…
Aikoinaan olin opiskelujen ohessa töissä Alepan kassalla. Se oli kyllä vastakohta tälle samanmielisten ihmisten kuplalle. Kauppa oli kantakaupungissa vilkkaalla ohikulkupaikalla, jossa näki ihmisiä laidasta laitaan. Tajusin jotenkin sen, että olin siinä elämäntilanteessani elänyt yhtälailla kuplassa, siinä silloisessa, opiskelumaailmassa. Nähnyt lähinnä vaan samassa elämäntilanteessa olevia nuoria aikuisia. Jutellut samaa kieltä puhuvien kanssa. Sittemmin näin nurjaa puolta lähiöelämästä asuessamme Vantaalla (vaikka asuinalueemme olikin itsessään keskiluokkainen, niin sen ympärillä oli suurehkoja kerrostalolähiöitä). Jotkut kuvat ovat vaan syöpyneet mieleeni. Piriäiti S-marketissa. Känniäiti neuvolassa. Niinä vuosina aloin niin kaivata nykyisenlaiseen kuplaan, jossa ns. elämän nurjaa puolta ei tarvitse nähdä. Se on se sama syy, miksi asunnottomien asuntoloita vastustetaan. Kukaan ei halua heitä omaan naapuriin. Ja ymmärrän tämän ristiriitaisuuden. Sillä periaatteessa kyllä, kannatan asunnottomien asuntoloita ja ei, en kannata alueellista eriarvoistumista.
Uskokaa tai älkää, nuorena aikuisena olin jossain mielessä vielä vakavamielisempi kuin nykyään. Katsoin telkkkarista lähinnä vain asiaohjelmia. Luin Hesaria ja Suomen Kuvalehteä. Halveksuin jollain tapaa viihdettä. Kevyttä, moraalitonta, teennäistä, tekopyhää. Nykyään katson kaikenmaailman tositv-ohjelmia. Joo, voisi olla ylevämpiäkin keinoja rentoutua. Voisin joogata ja lukea. Kuunnella musiikkia. Toisaalta voi ajatella, että ylevyys se vasta onkin tekopyhää jeesustelua. Ne ohjelmat irrottaa mieltä arkikaaoksesta. Voi passivoituneena vaan rötköttää sohvalla ja antaa yksisuuntaisen soopan virrata tajuntaan. Ja kyllä minä olen alkanut puolustaa myös viihdettä. Siinä on jotain, miksi sitä miljoonat ihmiset katsoo. Ei sitä pidä tuomita niin yksioikoisesti. Kysy vaikka Veijo Hietalalta.
Ajattelen, että telkkarin viihdekin on osa kuplaa, pakokeino ankeudesta. Sen sijaan, että miettisin Suomen kuntakarttaa tai jäätiköiden sulamista, keskitän ajatukseni johonkin kepeään, tai vaikka tosi tv-tähti itkisikin, ei se nyt sentään ole jääkarhuilta pois. Se on silti kepeää. Yleensä. Tarkemmin ajatellen. Ainakin ne surut on jotakin yksilöllisen yleisinhimillistä, eikä niistä tarvitse kokea esimerkiksi huonoa omatuntoa, tai miettiä omaa vastuuta kuluttajana tai kansalaisena.
Viihde on siis myös osa kuplaa. Kehotan siis elämään hetkittäin kuplassa. Ja tekemään sitä tietoisesti.
Oisko tuolle kuplalle parempaa sanaa? Vai onkse ihan oukkidoukki?
….
Sanelman Sananen 