Ajattelen, että blogeissa tehtävä elämänsä sanoittaminen (tai mitä blogi nyt sitten kenellekin edustaa), itse määritellyn kirjoituksen julkaiseminen, voi olla oman ihmiskäsityksen kannalta tervehdyttävää ja tyydyttävää. Se on varmastikin henkinen prosessi, jonka avulla voi selventää kuka on, tai ainakin, mitä luomani blogi on. Se on eräs syy, miksi blogia kannattaa kokeilla, mikäli kokee sellaiseen tarvetta oman itsensä kannalta.
Mitä te, hyvät lukijat, tästä minun blogistani sitten voitte saada irti. Noh, lakonisesti voi tietenkin todeta, että saas nähdä. Sen voin todeta, että vahvana vaikuttimenani kirjoittamisessa on oma elämänmuutokseni. Olen vuosien ajan hautonut, blogin lisäksi, elämänmuutosta, jota myös olen alkanut toteuttaa erilaisilla elämänvalinnoillani. Keskeinen teko tässä prosessissa on ollut maalle muutto, vanhaan taloon. Se oli konkreettinen irtautuminen pääkaupunkiseudusta ja sen sykkeestä. Se, mitä nyt tavoittelen, on oman elannon hankkiminen itselle kohtuullisen mielekkäällä tavalla. Unelmoin omaehtoisuudesta sallivassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä.
”Hei, olisin valmis tulemaan sisälle! Voisin nukkua seuraavat 16 tuntia.”
Elämänmuutokseni alullepanijana on ollut se ahdistus, mitä olen kokenut työelämässä. Ne paineet ja arvot, joita olen kokenut, että niin työpaikallani kuin yhteiskunnassa laajemminkin kannatetaan, ovat ahdistavia ja ihmisyyttä nakertavia. Ne syövät ihmisen luovuutta, arvostusta ja kunnioitusta. Mihin tällä viittaan, on esimerkiksi erilaiset tulosjohtamisen mallit, jatkuva brändääminen ja markkinointi, jotka ovat eri muodoissaan saaneet jalansijaa myös julkishyödyllisissä organisaatioissa. Tämä esimerkiksi itselleni tutussa koulumaailmassa, on paikoitellen kornia, täydellisesti ristiriidassa sen arvomaailman kanssa, jota itse olen liittänyt lasten ja nuorten opettamiseen (eli käsittääkseni koulujen pääasialliseen tavoitteeseen – tosin olen osannut epäillä jo tämänkin käsityksen todenmukaisuutta). Nämä erilaiset johtamisen mallit ovat käytännössä johtaneet palaverien ja kokousten lisääntymiseen, kehittämiseen kehittämisen takia, itse tosiasiallisen työn (tavoitteen ja tarkoituksen) kustannuksella.
Tarkennukseksi todettakoon, että usein työelämässä, yhteiskunnassa tai vaikkapa politiikassa puheen tasolla arvot ovat kyllä tunnustettavissa. Esimerkiksi koulun johto saattaa kyllä todeta, että tottakai meidän päätehtävä on opettaminen, mutta tekojen tasolla arvot eivät näyttäydy yhtenevästi. Kun puheet ja teot ovat ristiriidassa, syntyy luottamuspula. Jos on kyse johtamisesta, se on silloin huonoa, ja valitettavasti luulen, että huonoa johtamista on paljon.
Ahdistukseni myötä havaitsin, etten ole ainoa joka kärsii tämänkaltaisesta arvomaailmasta. Uskon myös, että tähän on herätty laajenevasti. Monet filosofit, tutkijat ja mielipidevaikuttajat puhuvat tästä ristiriidasta ja ihmisten arvostamisesta enenevästi. On syntynyt erilaisia vastaliikkeitä, kuten vaikkapa hidastamiseen, yksinkertaistamiseen tähtäävä slow movement tai leppostamiseen ja kohtuullistamiseen pyrkivä downshiftaus. Toivon suuresti, että jonkinlainen inhimillistymisen kausi on alkamassa. Joisakin työpaikoissa on myös alettu johtamaan uudenlaisilla tavoilla, joissa keskeisenä ajatuksena on, että jos työntekijät voivat hyvin, he myös tekevät työnsä paremmin, sitoutuvat yritykseen ja ovat sille lojaaleja.
Itselleni jonkinlaisen sysäyksen on antanut Tom Hodginson Joutilaisuuden ylistyksessään. Äitiyden ja vanhemmuuden osalta myös hänen Joutilaat vanhemmat oli vapauttava ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Ymmärsin, että ne paineet, joita olin itse kokenut yhteiskunnan taholta työelämässä tai äitinä, eivät ole yksisuuntaisia. Ei minun oikeasti tarvitse olla mekanismia toteuttava osanen, vaan voin ihan aidosti ainakin yrittää irtautua niistä odotuksista tai paineista tai arvoista. Voin oikeasti tehdä toisenlaisia valintoja. Voin ainakin yrittää muuttaa muutettavissa olevia asioita. Niitä on varmastikin aika paljon. Kyse on pitkälti itse luomistamme kahleista. Me itse omilla peloillamme ja kuvitelmillamme luomme omat vankilamme. Osa tässä peräänkuuluttamistani jonkun kasvottoman tahon, kuten yhteisunnan tai työelämän, luomista paineistakin ovat vain omaa illuusiota.
Noniin. Mutta tervetuloa siis mukaan! Tervetuloa seuraamaan, miten prosessini etenee. Ja toisaalta, miten blogini etenee. Pystynkö luomaan itselleni uudenlaisia polkuja elämässä. Pystynkö vastustamaan pelkoa epävarmuudesta ja epäonnistumisesta, toisin sanoen, uskallanko yrittää.
Sanelman Sananen 